04.11.2014

Seksittömien suhteiden taustalla lääketieteellisiäkin ongelmia

Seksuaalisuuden parissa työskentelevän mieltä aina lämmittää, kun tätä aihepiiriä käsitellään julkisessa keskustelussa asiallisella tasolla. Näin on taas viime päivinä ollut Helsingin sanomissa, missä mielipidepalstalla on puitu seksuaalista haluttomuutta ja maksullisen seksin oston oikeutta parisuhteessa.

Tänään (4.11.14) sananvaihto mielipidepalstalla poiki HS:ssa artikkelin Seksittömien suhteiden ongelmat eivät johdu seksistä, jossa Väestöliiton erityisasiantuntija Maaret Kallio avaa syvemmällä tasolla seksuaalisten ongelmien taustalla vaikuttavia tekijöitä.

Haastattelussa Maaret Kallio kuvaa samaa ilmiötä, johon itse olen törmännyt vastaanottotyössäni:

”Haluttomuuden tai tyytymättömyyden trendi tuntuu olevan kasvava. Seksuaalielämän puolella näkyy muita suhteeseen liittyviä ongelmia. Ongelma ei juuri koskaan ole seksissä vaan suhteessa yleensä.”

Tapaan itsekin työssäni paljon asiakkaita, joiden parisuhteen seksielämä on kuivunut kasaan suhteen muutenkin rutinoiduttua, puhumattomien asioiden kuorman kasvettua kukkuroilleen tai perheen lasten vietyä viimeisetkin mehut vanhemmistaan ympärivuorokautisten valvomisten ja harrastuskuljetuslogistiikan tiimellyksessä. Seksiä on hyvin vähän tai ei ollenkaan, kun yhteyttä puolisoon ei ole tavalla, joka seksuaalisen halun ja toiminnan mahdollistaisi.

Toisaalta taas vastaanotollani käy myös pareja, joiden suhteessa vaikuta olevan mitään vikaa, mutta seksi ei silti suju. Tämän ilmiön esille tuominen on mielestäni ihan yhtä tärkeää kuin parisuhteen haasteista johtuvien seksiongelmien käsittelykin.

Kohtaan työssäni ihmisiä, joiden seksielämä on tyrehtynyt tai se ei koskaan ole päässyt alkamaan erilaisten fyysisten oireiden vuoksi. Monet naiset kokevat yhdynnän niin kivuliaana, että siitä on mahdotonta nauttia tai nautintoa kokee vain todella harvoin, kun sattuu olemaan hyvä päivä ja oireet pysyvät taustalla. Jotkut eivät pysty yhdyntään ollenkaan, koska alapään lihaksisto kramppaa sillä siunaamalla, kun ollaan pääsemässä hetkeen, jolloin emättimeen pitäisi työntyä. Kivun ennakointi on omiaan aiheuttamaan haluttomuutta, sillä on täysin luonnollista vältellä toimintoja, jotka tuottavat kipua.

Miehistä taas yllättävän moni pääsee yhdynnän alkuun, mutta homma tyssää hyvin nopeasti ennenaikaiseen siemensyöksyyn tai erektion nuupahtamiseen ennen aikojaan. Epäonnistumisen kokemukset aiheuttavat jännitystä, joka vaikeuttaa ongelmaa entisestään, ja kierre on valmis.

Monille asiakkailleni edellä kuvatut vaikeudet ovat aiheuttaneet suunnatonta häpeää, viallisuuden kokemuksia ja ulkopuolisuuden tunnetta pahimmillaan vuosien tai vuosikymmenien ajan. Osalle ongelmat ovat tarkoittaneet parisuhteiden purkautumista tai kykenemättömyyttä ryhtyä parisuhteeseen uuden kumppanin kanssa.

Toiset seksuaalisuutensa kanssa kipuilevat taas elävät parisuhteessa ja ovat siinä myös monella tapaa hyvin onnellisia. Moni asiakas kertookin olevansa hyvin hämmentynyt siitä, että vilpittömästi kokee elävänsä erittäin hyvässä, luottamuksellisessa ja lämpimässä suhteessa, jossa asioista puhutaan, vaikeitakin kokemuksia jaetaan ja usko tulevaisuuteen yhdessä on vahva. Mutta silti – seksi ei toimi.

Asiakkaideni tapauksessa ei läheskään aina puhutakaan seksuaaliongelmien taustalla olevista parisuhteen tai yksilön psyyken pulmista, vaan pikkuhiljaa alkaa hahmottua lääketieteellinen ongelma, joka usein myöhemmin erikoislääkärin vastaanotolla tarkentuu diagnoosiksi kuten vulvodynia, vaginismi tai ennenaikainen siemensyöksy.

Asiakkaideni onneksi 2010-luvulla myös hoitoa on saatavilla. Parhaimmillaan hoito on lääketieteellisen, fysioterapeuttisen ja psykologisen hoidon yhdistelmä, jota voi edelleen olla vaikea löytää, mutta asiantuntijoiden pakeille päässeitä lykästää ja tuloksia yleensä tulee. Oikeanlaisen avun löytämisen lisäksi vaaditaan sinnikkyyttä tehdä työtä paremman seksuaaliterveyden puolesta.

Sinnikäs hoitoon satsaaminen kyllä kannattaa, sillä seksuaaliongelmien helpottumisella on myönteisiä vaikutuksia myös muille elämän osa-alueille. Parisuhdekin voi parantua entisestään, vaikkei siinä alunperinkään välttämättä mitään vikaa ollutkaan.

Jaa artikkeli:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+

Kommentit (1)

  1. 03.07.2015 klo 08:00 / John

    ”童兵. 童工 同 童妓” – poor kids! no need to go far way, just look at HK: a young guy aged 18, committed sudciie as he’s too responsible, too much burden to support a broken family … if he had a chance to study/grad, i’m SURE he won’t pretend to be a ”low-b” kid, so sad:(

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*