“Kasvoimme erilleen vuosien saatossa.”
“Liittomme päättyi, mutta aiomme pysyä ystävinä.”
“Eroomme ei liity dramatiikkaa.”
Iltapäivälehtien vakuutteluja olisi ihana uskoa. Ja voihan se tottakin olla, että parisuhteesi päättyy hyvin, pikkuhiljaa hiipuen, pysähtyen molemminpuoliseen ymmärrykseen ja kaihon tunteisiin, joihin onneksi ei tarvitse upota täysin, sillä kaikki pimeätkin puolesi ja ärsyttävät tapasi tietävä ihminen ei häviä mihinkään. Hän vain muuttuu puolisosta eksäksi, mutta pysyy toki läheisenä.
Voi myös olla että erilleen kasvaminen tarkoittaa jotain ihan muuta.
Erilleen kasvaminen voi olla sitä, että et pääse alati pahenevaa yksinäisyyttä pakoon enää edes uneen. Orastava erillisyys voi olla sitä, että aamubussin kuljettajaltaankin saat paremman kontaktin kuin puolisoosi. Tai sitä kun viikonlopun seksisession sijasta olet alkanut odottaa perjantaikossun korkkaamista, maraton-koulun seuraavaa tapaamista tai firman kick off -juhlia, missä voisit ehkä taas tuntea tulevasi ymmärretyksi naapuriosaston kollegan seurassa pikkutunneilla.
Erilleen kasvaminen voi olla sitä, että odotat mitä vain mahdollisuutta paeta hetkeksi tunnetta, että sinulle ennen kaikista läheisin ihminen ei kuule, ei näe, ei ymmärrä, ei jaksa, ei halua.
Ystävinä pysyminen eron jälkeen taas voi tarkoittaa ulkoisesti tyyntä ja hyväksyvää käytöstä sisäisestä raivostasi piittaamatta, sillä vastalauseiden esittäminen saattaa merkitä sitä, että et enää saa nähdä lapsiasi. Ystävinä pysyminen saattaa olla sitä, että et vielä sitten kuitenkaan hae lähestymiskieltoa, vaikka entinen puolisosi heittääkin uuden kotisi olohuoneen pöydän seinään ja uhkaa tappaa sinut, jos yrität soittaa poliisille. Ystävinä pysyminen merkitsee sitä, että et putoa polvillesi kuullessasi eksäsi odottavan esikoistaan vihdoinkin löytyneen sielunkumppaninsa kanssa.
Ystävinä pysyminen voi olla sitä, että et suostu uskomaan sinulle ennen tärkeimmän ihmisen tekojen olleen tahallisia. Hän ei vain kyennyt muuhun.
Minä en oikein usko iltapäivälehtien otsikoihin. Uskotko sinä?