Ilmoitin pian nelivuotiaan lapseni neuvolan vuositarkastukseen. Ajanvarauksen jälkeen sain postissa pinkan erilaisia kyselyitä, jotka terveydenhoitaja ohjeisti täyttämään ennen käyntiä. Esikoiseni on jo kouluikäinen, joten neuvolakäynnit ovat viime vuosina tulleet varsin tutuiksi. Näin kattavaa kyselypatteristoa en kuitenkaan muista ennen saaneeni.
En kuulu siihen ryhmään vanhempia, joita kyselylomakkeiden täyttäminen turhauttaisi tai ahdistaisi. Päin vastoin, paperinivaskan vastaanottaminen oli minulle merkki siitä, että yhteiskunnassamme lasten ja perheiden hyvinvointi on tärkeää ja ennaltaehkäisevään työhön ihan todella panostetaan toimivien käytäntöjen välityksellä.
Kyselynivaskan tarkempi selailu tuotti kuitenkin yhden isohkon yllätyksen. Papereissa kysyttiin varsin odotetusti mikä lapsessamme on parasta, kuinka paljon ja kuinka usein minä ja puolisoni käytämme alkoholia, kuuluuko päihdevalikoimaamme mahdollisesti hashista, kokaiinia tai heroiinia ja onko perheessämme tapahtunut mitään erityistä viime aikoina.
Perinteisten lapsen ja perheen kuulumiskyselyjen, alkoholi- ja huumekyselyjen lisäksi olisin kuitenkin olettanut, että näin kokonaisvaltainen kartoitus pyrkisi edes jollakin tasolla nostamaan esiin myös vanhempien suhteeseen liittyviä kysymyksiä. Kahden vanhemman perheiden parisuhdetta tai eroperheiden vanhempien välejä ja yhteistyötä kartoittavat kysymykset kuitenkin loistivat poissaolollaan. Lähimmäs aikuisten välisten suhteiden arviointia päästiin ehkä kysymyksessä “Miten perheessänne ratkotaan ristiriitoja?”, mutta tämäkään kysymys ei kovin selvästi pyri avaamaan parisuhteen dynamiikkaa.
En nyt voi väittää että olisin parisuhdekysymysten puuttumisesta varsinaisesti mieleni pahoittanut, mutta parisuhdeammattilaisena tämä minua kyllä kuitenkin vähän ihmetyttää. Mielestäni lapsen vanhempien välisen suhteen toimivuudella on kuitenkin sen verran suuri merkitys jälkikasvun hyvinvoinnille, että suhteen tilan arvioimisella soisi olevan neuvolassa yhtä suuri painoarvo kuin muulla lapsen terveydentilan, vanhempien jaksamisen ja päihdekäyttäytymisen kartoittamisella.
Nelivuotisneuvolakäynti on meidän perheellämme vielä edessä, joten en vielä osaa sanoa, käsitelläänkö itse tapaamisessa parisuhdekysymyksiä millään tavalla. Aiempien neuvolakäyntien osalta en muista, että parisuhteestani olisi koskaan kysytty spesifisti mitään, vaikka perheen hyvinvointia on muuten hyvin kattavasti kartoitettu ja tuettukin.
Ystäväpiirissäni tekemäni nopean gallupin perusteella parisuhdetilanteen kartoituksen käytännöt ovat Suomen neuvoloissa hyvin kirjavat: osa vanhemmista raportoi, että lukuisten neuvolakäyntien aikana vanhempien parisuhteesta tai eronneiden yhteistyön sujuvuudesta ei ole koskaan kysytty mitään, toiset taas muistelevat täyttäneensä mm. parisuhdetyytyväisyyttä mittaavan kyselyn ja keskustelleensa siitä osana neuvolatarkastusta. Jotkut vanhemmista arvelivat, että parisuhteesta kysytään vain, jos neuvolan työntekijä “haistaa”, että suhteessa olisi jotain ongelmia. Yksi kavereistani arveli, että minun parisuhdeasioistani ei neuvolassa ainakaan kysellä, sillä oletetaan, että suutarin lapsella kuitenkin on ne kengät.
Olen varsin tietoinen siitä, että neuvolatyö on vaativaa, perheiden tarpeet ja tilanteet moninaisia ja aikaa yhden perheen asioiden kartoittamiseen ja hoitamiseen hyvin rajallisesti. Vanhempien suhteen käsittely, vaikka sitten pelkästään etukäteen täytettävän kyselyn turvin ja sen silmämääräisen läpikäynnin ja jatkohoitoon ohjauksen kautta tarvittaessa, olisi kuitenkin erittäin tärkeä elementti osana neuvolatarkastuksia.
Hyvin yksinkertaisen kyselyn avulla voitaisiin ainakin herätellä vanhempia tarkastelemaan itse parisuhteensa tilaa. Työkokemukseni perusteella kun ei ole ollenkaan itsestään selvää, että pikkulapsiperheiden vanhemmat ehtivät tai jaksavat havahtua parisuhdevaikeuksiinsa ennen kuin ne ovat kasvaneet lähes ylitsepääsemättömiin mittasuhteisiin.
Yleisen parisuhdetyytymättömyyden havaitsemisen lisäksi kysely voisi kannustaa vanhempia ottamaan terveydenhuollossa puheeksi myös moninaisen väkivallan, jota monet parisuhteessaan kohtaavat. Kysely ei ketään varmasti autuaaksi tee, oli kyse sitten päihdeongelmista tai perheväkivallasta, mutta toisaalta jos ei kysytä, ei olla edes yritetty puuttua ja auttaa.
Suomen neuvolajärjestelmä ylpeilee sillä, että meillä varhainen puuttuminen on kansainvälisesti arvioiden huippuluokkaa, eikä järjestelmää todella voi perheiden hyvinvoinnin eteen yrittämisen puutteesta moittia. Haluan, että näin on myös parisuhdekysymysten osalta.